Teatteri
Musikaalikomedia Ninotska Seinäjoen kaupunginteatterissa
Seinäjoen kaupunginteatteri
Alvar Aallon katu 12
Alvar Aallon katu 12
Unkarilaisen Menyhért Lengyelin vuonna 1939 kirjoittama vauhdikas komedia kertoo ajasta, jolloin syreenit kukkivat Pariisissa ja maailma uskoi vielä tulevaisuuteen.
Menyhèrt Lengyel (1880 - 1974) oli unkarilainen näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Unkarissa jo suuren suosion saavuttanut Lengyel muutti ensimmäisen maailmansodan aikana Sveitsiin, mistä alkoi hänen maailmankiertelykautensa. Sen jälkeen hän työskenteli mm. Saksassa ja Englannissa, mistä hän 1930-luvulla muutti yhdessä unkarilaissyntyisen elokuvaohjaaja-tuottajaystävänsä Alexander Kordan kanssa Yhdysvaltoihin. Hollywoodissa hänestä tuli suosittu ja kysytty käsikirjoittaja. Kordan lisäksi hän työskenteli George Cukorin kanssa. Ehkä parhaiten Menyhèrt Lengyel tunnetaan Greta Garbon tähdittämästä Ninotchkasta (1939), jonka käsikirjoituksesta hänet nimettiin Oscar-ehdokkaaksi.
Unkarissa hän oli vuosikymmenien ajan unohduksissa. 1960-luvun lopulla tilanne muuttui, ja unkarilaiset teatterit ottivat ohjelmistoonsa hänen näytelmiään. Hän vietti pitkiä aikoja Italiassa ja monen vuoden suunnittelun jälkeen hän palasi Unkariin vuonna 1974 aikeenaan jäädä kotimaahansa lopullisesti. Hyvin pian saapumisensa jälkeen hän kuitenkin sairastui ja kuoli keuhkokuumeeseen Budapestissä 23. lokakuuta 1974.
Lengyelin näytelmistä Ninotska ja Olla vai eikö olla ovat olleet kestosuosikkeja teattereiden ohjelmistoissa.
Ohjaaja Vesa Tapio Valo
HUOM! Ninotskan näytökset jatkuvat syksyllä 15.10. alkaen syyskauden loppuun
Lisätietoa Seinäjoen kaupunginteatterin sivuilta.