Näyttelyn avajaiset tiistaina 6.3. klo 18-19. Tervetuloa!

Kyläfutista

Monilla ei ole tietoakaan siitä, miltä tuntuu kannustaa jalkapallojoukkuettaan häthätää kokoon kyhätyiltä puupenkeiltä, tai kannustaa lapsuuden ystävää matalan aidan takaa, jonka yli pääsisi helposti kainalosauvoillakin. Kannustamisessa on aivan eri tunnelma silloin kun se tehdään teräsaidan ja betoniseinän välistä, katsomoksi jaetuista sektoreista.
Nykyään on yhä moninaisemmin huomattu, miten eri tavalla rakkaus urheiluun näyttäytyy maaseudulla ja suurkaupungissa. Jo lähtökohdaltaan maaseutuotteluiden tunnelma on toinen. Maalla me voimme tuntea ottelun myös sen loputtua, voimme keskustella jalkapalloilijoiden kanssa kioskilla olutta juoden heidän pelistään, heidän virheistään. Tämän yhteisöllinen tapahtuma tarjoaa miehille myös oivan tilaisuuden ottaa puheeksi viikon polttavat puheenaiheet samalla kun seurataan rauhassa ottelua. Ja vaikka fanien fanatismi onkin läsnä, se on läsnä eittämättä toisessa muodossa kuin millaisena se on suurella suljetulla areenalla: maaseudulla ei ole jälkeäkään vakavista vihanpurkauksista. Eikä uskollisille faneille suurempaa onnellisuutta olekaan kuin se, että heidän joukkueensa voittaa.


Arkipäivän tyttöjä

Minun työhöni lehtivalokuvaajana kuuluu kuvaaminen Tolnai Népújságin verkkopainokseen. Yksi sen viikoittaisista kolumneista on TEOL-tyttö, joka esittää valokuvaportfolioita nuorista vapaaehtoisista tytöistä. Koska Tolnassa ei ole paljon mahdollisuuksia, monet tytöt hakevat TEOL-tytöksi. Tytöt viestivät toisilleen, että heistä voi tulla valokuvamalleja ja pääsevät näin vähäksi aikaa julkisuuteen. Tämä on mahdollisuus päästä ulos harmaan arkisesta oravanpyörästä. Minun mallini ovat vain arkisia, itseään tylsinä pitämiä tyttöjä, jotka riisuvat estonsa ja osoittavat, mitä on todellinen kauneus, ja se ei ole median välittämä ihanne.
Jotta valokuvasta tulisi hyvä, on välttämätöntä tutustua tyttöihin. Keskustelujen kuluessa muotoutuivat nämä, ei aivan totutut kuvat heistä.
Tyttöjen joukossa oli sellaisia joita johdatti vain uteliaisuus, kun he halusivat osallistua kuvaukseen kaukana arkipäivästä olevissa lavasteissa ja asuissa. Kohta kuitenkin kävi ilmi että ns. yksinkertaiset arkipäivän tytöt ovat täynnä omintakeisia unelmia, ehkä tukahdutettuja mielihaluja, jotka yhtyvät omaan tapaani nähdä. Tarkoituksenani on, että ainakin kerran elämässäni voin esittää kuvina tyttöjen omat minät. Näille unelmille ja fantasioille haluan antaa jatkossakin uusia tapahtumapaikkoja ja tiloja.

Dénes Mártonfai